Tule kokemaan, inspiroitumaan ja viihtymään luovuuden kortteliin! Taiteiden yönä Arabia135 täyttyy erikoisohjelmasta, jossa myös oma luovuutesi pääsee loistamaan.

Illan hämärtyessä Kirahvipiha täyttyy livemusiikista ja hyvästä tunnelmasta. Tule nauttimaan musiikista, kohtaamisista ja kesäillan ainutlaatuisesta tunnelmasta.

Haluatko muotoilla savesta oman taide-esineesi MuroLe Ceramicsin studiolla tai valmistaa persoonallisen kirjanmerkin Putingin työpajassa? Voit myös pysähtyä Purkutaiteen Tämän haluan sanoa -näyttelyyn tai tutustua Galleria Ilonassa Metropolian opiskelijoiden Käsiltä kankaaksi -näyttelyyn. Tai kurkistaa oluen valmistuksen maailmaan, Tired Uncle Brewing Co. maksuttomilla panimon tutustumiskierroksilla!

Taiteiden yön ohjelman lisäksi korttelin liikkeet ja ravintolat palvelevat normaalisti. Piipahda ostoksille, herkuttele tai vietä iltaa esimerkiksi Iittala Storessa, Pentikissa, Gemmassa, Lovitissa tai Bistro Brykissä.

Kirahvipihan Taiteiden yö

Taiteiden yönä Kirahvipiha täyttyy musiikista, hyvästä tunnelmasta ja kaupunkikulttuurista! Illan ohjelmassa kuullaan live-musiikkia ja nautitaan levymusiikista viihtyisällä Kirahvipihalla.

Illan live-esiintyjänä klo 19 nähdään Asa & DJ Polarsoul. Musiikista vastaa lisäksi Äänilevy on ystävä-kollektiivi, joka tarjoilee jo ennen keikkaa levymusiikkia ja pitää tunnelman yllä.

Asa – Avain, Asamasa, Aatsipoppa, Mats Nyckelström – on suomalaisen rap-musiikin pitkän linjan sanaseppo. Jo 25-vuotisen uransa aikana Asa on julkaissut aktiivisesti albumeita ja saanut niistä tunnustusta niin kuuntelijoilta kuin kriitikoiltakin.

Oman tiensä kulkijana tunnettu Asa on etsinyt alati uusia ja kiinnostavia tapoja ilmaista itseään musiikin ja tekstin keinoin. Häntä on kutsuttu suomenkielisen rapin uudisraivaajaksi, jonka teksteissä hirtehinen huumori ja folkrunous yhdistyvät yhteiskunnallisiin teemoihin.
Omaelämäkerrallisesti ja ennakkoluulottomasti uutta musiikillista ilmaisua etsivä räppäri kiertää ahkerasti ympäri Suomea yhdessä DJ Polarsoulin kanssa.

Tervetuloa viettämään Taiteiden yötä Kirahvipihalle – luvassa on rentoa tunnelmaa, hyvää musiikkia ja kaupunkikulttuuria!

MuroLe Ceramicsin työpaja: valmista oma taide-esineesi!

Studiolle voi tulla valmistamaan keraamisen taide-esineen käsinrakennustekniikoin. Teoksen voi maalata engobeilla taikka jättää lasitettavaksi, jollain valitsemallaan studion värillisistä lasitteista.

Tapahtumaan voi käydä varaamassa paikan etukäteen varauskalenterista 

https://muroleceramics.fi/pages/keramiikkakurssit

Panimokierroksia Tired Uncle Brewing Companylla

Myös Tired Uncle Brewing Companyn Panimokauppa palvelee Taiteiden yönä klo 14–21. Illan aikana pääset kurkistamaan oluen valmistuksen maailmaan, sillä tarjolla on kaksi maksutonta panimon tutustumiskierrosta klo 17 ja 18. Tule mukaan katsomaan, mitä panimon kulisseissa tapahtuu ja tutustumaan paikallisen pienpanimon tekemiseen!

Putingin kirjanmerkkityöpaja

Tule viettämään luovaa hetkeä Taiteiden yöhön! Työpajassa pääset värittämään ja koristelemaan valmiiksi kohopainossa valmistetun kirjanmerkin omannäköiseksesi. Käytössäsi on laaja valikoima tusseja, värikyniä, maaleja ja muita taidetarvikkeita, joilla voit viimeistellä oman uniikin kirjanmerkkisi.

Työpaja on maksuton, avoinna klo 18–20 ja sopii kaikenikäisille – aiempaa kokemusta ei tarvita. Tervetuloa yksin, ystävän kanssa tai koko perheen voimin!

Taiteiden yön ajan klo 18–20 kaikki taidetarvikkeet ovat myös -20 %.